Näin syksyn tullen on minulle usean vuoden ajan tullut hinku päästä kokeilemaan sadonkorjuuta viinirypäleiden parissa. Valitettavasti syksy on ollut myös Suomen ystävien ja perheen vierailu aikaa ja haaveet ovat jääneet turisti oppaana pyörimisen takia toiselle sijalle.
Tänä vuonna päätin toteuttaa haaveeni ja parin puhelin soiton jälkeen pesti löytyikin Domaine des Gravennesilta, Suze la Roussesta.
Maanantai aamuna lähdin intoa täynnä viinitilalle, jossa tapasin työkaverini ensimmäistä kertaa. Tiimiimme kuului omistaja pariskunnan lisäksi yhdeksän eri teiden tallaajaa, eläkelläis pariskunnasta vastavalmistuneeseen taidehistorian opettajaan saakka. Yllätyksekseni ryhmämme oli naisvoittoista eikä rahvaan miehistä. Esittelyiden jälkeen kiipesimme lava-auton perälle ja siitä se urakka sitten alkoi...
Romanttiset odotukseni työstä olivat jääneet keskiajalle sillä, selässä pidettävät pajukorit olivat vaihtuneet käsissä kannettaviin muoviämpäreihin. Kirpakan kostea aamu kohmeutti sormet nopeasti, mutta puolessa välissä aamua tarjottu kahvi ja aamu aurinko saivat ne taas virtaamaan lämpöä. Kokeneemmat naiset olivat varustautuneet astianpesu hanskoilla ja sadetakeilla ja hymyssä suin katselivat meitä märkiä ja kylmästä värjötteleviä ensikertalaisia.
Minua taas huvitti se että jopa keskellä viiniköynöksiä ranskalaismiehet olivat niin herrasmiehiä. Naisten ei tarvinnut tyhjentää ämpäriään traktoriin vaan huusimme ÄMPÄRI ja heti tuli joku kantamaan! Alussa kannoin urheasti omaa ämpäriäni tyhjennykseen, mutta loppupäivästä kolottava selkä oli avusta todella kiitollinen...Päivien myötä kipuun tottui, vaikka köynökset madaltuivat madaltumistaan.
ÄMPÄRIIII!
Olimme todella onnekkaita sään suhteen, vaikka olikin päiviä jolloin mistraali tuulet purivat luihin ja ytimiin. Puheenaihetta riitti ja jopa Suomi tuli kaikille tutuksi, Kauhajoen tragedian johdosta...No onneksi omistajien poika oli myös Suomessa opiskelemassa joten sieltä tuli myös jotakin positiivista palautetta.
Melkein kolme viikkoa kestäneen urakan aikana kolusimme kymmenen hehtaaria viinipeltoa. Viimeisenä päivänä meille tarjottiin aperatiivit talon antimilla ja tutustuimme viinin valmistukseen ja saimme myös maistella juuri puristettua mehua ja illalla olimme kutsuttu omistajille illallisille. Ehkä työ oli raskasta, mutta kyllä sen voitti haaveen täyttyminen ja jäljelle jäänyt hyvä maku...
Minna Maatiainen...
